Vielä muutama sukupolvi sitten elämä ja luonto kietoutuivat tiiviisti yhteen. Lapset kasvoivat pihapiireissä, lähellä metsiä, niittyjä ja puroja; aikuiset tekivät työtä pellolla tai metsissä ja liikuivat jalan tai polkupyörällä (tai hevosilla) kylien välillä. Yhteys luontoon ja luontoympäristöön oli arkipäiväinen, lähes huomaamaton, se oli osa arkea.
Tänään tilanne on toinen. Suurin osa ihmisistä elää kaupungeissa, viettää suurimman osan päivästä sisätiloissa ja liikkuu autolla. Monelle arjen kosketus luontoon tarkoittaa pientä puistoa ikkunan takana tai viikonloppukäyntiä metsässä. Tämä muutos ei ole pelkästään kulttuurinen tai esteettinen, vaan sillä on merkitystä myös terveydelle.
Luonnon merkitys terveydelle
Tutkimukset ovat osoittaneet, että ympäristö vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Luonnossa liikkuminen vähentää stressiä, alentaa verenpainetta, tukee immuunijärjestelmää ja parantaa mielialaa (Twohig-Bennett & Jones, 2018). Luontokokemukset lisäävät myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja voivat lievittää ympäristöön liittyvää ahdistusta.
Kun tämä yhteys katkeaa, voimme puhua”luontovajeesta”. Luontovaje on käsite, jota Richard Louv (2008) käytti kuvatessaan lasten kasvavaa etäisyyttä luonnosta. Luontovaje ei koske vain lapsia: se on koko väestön ilmiö, jonka seuraukset näkyvät liikkumattomuuden lisääntymisenä, mielenterveyden haasteina ja jopa kansantautien yleistymisenä.
Planetaarinen terveys on käsite, joka tuo yhteen nämä kaksi todellisuutta: yksilön hyvinvoinnin ja maapallon ekologisen tilan. Ihmisen terveys ei ole irrallaan luonnosta, se on riippuvainen luonnon kantokyvystä (Whitmee et al., 2015). Kun ilmastonmuutos kiihdyttää erilaisten sään ääri-ilmiöiden esiintymistä, kuten helleaaltoja, tulvia ja myrskyjä, se vaikuttaa suoraan terveyteemme. Kun ekosysteemit köyhtyvät ja biodiversiteetti vähenee, katoavat samalla suojaavat tekijät, jotka ehkäisevät tautien leviämistä.
Kadonnut luontosuhde ei siis ole vain henkilökohtainen ongelma, vaan osa laajempaa kriisiä. Planetaarinen terveys muistuttaa meitä siitä, että hoitotyössä emme voi katsoa vain potilasta ja hänen oireitaan, meidän on huomioitava myös ympäristö, jossa hän elää.
Hoitotyö kadonneen luontosuhteen korjaajana
Hoitotyön historia tarjoaa tähän vahvan perustan. Florence Nightingale korosti ympäristön merkitystä potilaiden toipumisessa: puhdas ilma, valo ja hiljaisuus olivat hänen mukaansa yhtä tärkeitä kuin lääketieteellinen hoito (Selanders & Crane, 2012). Nykyajan planetaarisen terveyden näkökulma jatkaa tätä perintöä, mutta laajentaa sen yksittäisestä potilashuoneesta laajemmaksi ympäristöksi potilaan(asiakkaan) elämässä.
Hoitajat tapaavat potilaitaan kaikissa elämänvaiheissa ja ympäristöissä. He voivat auttaa potilaita löytämään uudelleen yhteyden luontoon, kannustamalla ulkoiluun, tukemalla mielenterveyttä luonnon keinoin ja tuomalla keskusteluun ilmastonmuutoksen terveysvaikutukset. Hoitajilla on myös mahdollisuus toimia organisaatioiden ja yhteisöjen suunnannäyttäjinä, kun etsitään keinoja tehdä terveydenhuollosta kestävämpää ja ilmastoystävällisempää.
Miksi tarvitsemme muutosta nyt
Kadonneen luontosuhteen palauttaminen ei ole nostalgiaa, vaan välttämättömyys. Ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin keskellä tarvitsemme tapoja, jotka tukevat sekä ihmisten että ekosysteemien selviytymistä.
Hoitotyö voi olla tässä avainasemassa:
- Se yhdistää yksilöllisen ja yhteisöllisen näkökulman.
- Se nojaa vahvasti näyttöön perustuvaan tietoon.
- Se toimii lähellä ihmisiä, ihmisten arjen tasolla.
Planetaarisen terveyden näkökulma kutsuu hoitotyötä ottamaan takaisin sen, mikä historiassa hetkeksi katosi: luonnon ja ympäristön ymmärtämisen osana terveyttä.
Kun puhumme kadonneesta luontosuhteesta, puhumme samalla kadonneesta osasta itseämme. Terveytemme ei voi irtautua luonnosta, sillä olemme osa sitä. Planetaarinen terveys ei ole vain uusi trendisana, vaan muistutus yhdestä perustotuudesta: maapallon hyvinvointi on myös osa meidän hyvinvointiamme.
Hoitotyössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen kohtaaminen voi olla mahdollisuus palauttaa yhteyttä luontoon, olipa kyse suosituksista potilaiden ulkoiluun, kestävistä ratkaisuista työyksikössä tai rohkeasta äänenkäytöstä ilmastokeskustelussa. Kun löydämme luontosuhteemme uudelleen, löydämme myös terveytemme tulevaisuuden.
Lähteet ja luettavaa
Twohig-Bennett, C., & Jones, A. (2018). The health benefits of the great outdoors: A systematic review and meta-analysis of greenspace exposure and health outcomes. Environmental research, 166, 628–637. https://doi.org/10.1016/j.envres.2018.06.030
Dossey B. M. (1998). Florence Nightingale. A 19th-century mystic. Journal of holistic nursing : official journal of the American Holistic Nurses’ Association, 16(2), 111–167. https://doi.org/10.1177/089801019801600205
Selanders, L. C., & Crane, P. C. (2012). The voice of Florence Nightingale on advocacy. Online journal of issues in nursing, 17(1), 1.
Whitmee, S., Haines, A., Beyrer, C., Boltz, F., Capon, A. G., de Souza Dias, B. F., Ezeh, A., Frumkin, H., Gong, P., Head, P., Horton, R., Mace, G. M., Marten, R., Myers, S. S., Nishtar, S., Osofsky, S. A., Pattanayak, S. K., Pongsiri, M. J., Romanelli, C., Soucat, A., … Yach, D. (2015). Safeguarding human health in the Anthropocene epoch: report of The Rockefeller Foundation-Lancet Commission on planetary health. Lancet (London, England), 386(10007), 1973–2028. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(15)60901-1
Horton, R., & Lo, S. (2015). Planetary health: a new science for exceptional action. Lancet (London, England), 386(10007), 1921–1922. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(15)61038-8
Gifford, R., & Nilsson, A. (2014). Personal and social factors that influence pro-environmental concern and behaviour: a review. International journal of psychology : Journal international de psychologie, 49(3), 141–157. https://doi.org/10.1002/ijop.12034
Louv, R. (2008). Last child in the woods: Saving our children from nature-deficit disorder. Algonquin Books.
